Tähän mennessä olen oppinut muun muassa, että..

... on mahdollista olla kokonaan mahtumatta julkisiin liikennevälineisiin. Muista siis olla tarkkana, ettet jää laiturille. (On myös mahdollista epähuomiossa hypätä väärään suuntaan menevään junaan tai ihan kokonaan väärän linjan U-bahniin. Kaverit kerto...)

... on oikeasti S-bahnin tai U-bahnin kuskista ja ajotavasta riippuvaista, meinaako lentää raiteiden mutkissa turvalleen vai saako pidettyä tasapainon. (Note to self: älä luota itseesi liikaa, vaan pidä aina jostain kiinni julkisilla matkatessasi. Muuten saatat taklata esimerkiksi nuoren pojan, lyhyen italialaismiehen tai heiveröisen mummon.)

... aina jossain on jotain meneillään. Tää kaupunki on sellainen, että täytyy vain tietää minne on menossa ja voi olla menossa ihan koko ajan.

... täällä aikakäsitys on hieman erilainen. Siinä missä suomalaiset nousee ylös ennen kahdeksaa, syö lounaan  yhdentoista ja yhden välillä, päivällisen viiden-kuuden maissa ja ryhtyy unihommiin kymmenen jälkeen, saksalaiset tekevät kaiken muutamaa tuntia myöhemmin. Yöhönkään ei lähdetä ennen kuin vasta puolenyön aikoihin tai sen jälkeen.

... älä heipata ketään virallisesti. Kukaan ei sano Auf Wiedersehen tai Tschüss. Kaikki huikkaa vaan Ciao, kun ne poistuu paikalta.

... jos haluat tehdä ostoksesi halvasti, vieraile suosiolla Lidlissä. Esimerkiksi Kaiser'sissa, Biomarktissa, Bio Companylla, dm:ssä ja Veganzissa saattaa ihan vahingossakin kuluttaa kauheesti rahaa. (Kasvis- ja vegaanituotteiden valikoima on varsin kattava, joten ihan huomaamattaankin saattaa kasata ostoskorin kokeiluhalupäissään täyteen.)

... täällä ei tarvitse jännittää ravintolaan astuessaan, että löytyyköhän nyt mulle jotain syötävää. Joka paikassa on huomioitu kasvissyöjät jollain tapaa ja useimmissa paikoissa on tarjolla myös vegaanisia vaihtoehtoja.

... ei haittaa, jos et ymmärrä ylimääräisiä kuulutuksia juna- tai metroasemilla. Ne on kuulemma saksalaisillekin vähän hepreaa välillä.

... ei kannata edes yrittää ymmärtää saksalaista kierrätyssyteemiä. Sen kuin tekee niinkuin oheissa käsketään, ymmärrys tulee varmaan sitten joskus myöhemmin.

... ketään ei kiinnosta, jos vastaan kävelee nais- tai miespari käsi kädessä, mies pukeutuneena mekkoon ja korkoihin, ihminen kasvoillaan normaalista poikkeava ehostus tai henkilö, jolla on päällään jotain muuta kuin farkut ja T-paita.  Täällä jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, eikä kukaan jää vilkuilemaan taakseen tai kommentoi asiaa päin naamaa, kuten yhdessä nimeltä mainitsemattomassa Suomessa on tapana. (Aija sai silloin jos kommentin tyyliin "MITÄ VITTUA SULLA ON JALASSA?", kun se käveli Kilpisenkadulla vaaleanpunaisissa haisaappaissa....)

... aina on ihan hyvä aika juoda kaljaa.

Tänäänkin ajattelin syödä päivälliseksi karkkia

(Tämä piti kirjoittaa jo eilen, mutta unohdin julkaisun, niin jutut on vähän jälkijunassa.)

Heippahei,

täällä mää vaan taas. On maanantainen aamu ja aloittelen kolmatta viikkoa Berliinissä.
Oon elänyt pitkälti hyvällä ruoalla ja Katjes -vegaanilakritsilla sekä noh, kaljalla, niinkuin täällä on kovasti tapana. Oon ehtinyt hämääntyä paikallisen oikeistoporukan mielenosoituksesta ja sen vaikutuksista, vierailla elokuvamuseossa, jutella paljon erilaisille ihmisille ja vähän juhliakin.

Myös tätäkin kirjoitusta kuvittavat random otokset kuluneilta päiviltä

Oikeustalo kotihuudeilla. 

Puissa alkaa ihan tosissaan olla jo lehtiä.

Hieman huterana aamuna jalat lähti viemään kaupoille. Kävin ostamassa vadelmia ja mansikoita ja noh, Katjes-lakuja. 

Perjantaina vierailin ESN kemuissa Potsdamissa. Ensin matkasin jonnekin opiskelija-asuntola-alueelle, missä Erasmus-opiskelijat aloittelivat iltaa. Höpöteltiin venäläisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa ja kikateltiin hupsulle ilmapiirille. Heidän lähdettyään istuttiin Dianan kanssa penkillä kaksin ja syötiin sipsiä. Siinä meillä sosiaaliset ja innokkaat vaihtarit. Lopulta siirryttiin Waschhausiin - kemutusmestaan, jossa soi hitit vuosikymmenten takaa. Juttelin saksalaisen pojan kanssa, joka suomalaisuudestani kuultuaan innostui kovasti. Hän alkoi paasata suomalaisesta tangosta ja vaati saada tanssia kanssani. Mullahan ei ole mitään hajua siitä, mitä suomalainen tango on ja kuinka se eroaa muista maailman tangoista, mutta sitähän me sitten vaan tanssittiin. Tai siis se poika tanssi ja mää kikatellen yritin pysyä perässä. 

Tässä vähän väsynyt matkalainen Potsdamin ESN kemuista kotiin suuntaamassa. Meinasin nukahtaa sekä S-bahniin, bussiin että U-bahniin. Olispas ollutkin hauska herätä jostain laitakyliltä. Onneksi silmät pysy auki ja kotiinkin pääsin.

Täällä jo kukatkin kukkii. Kohta on varmasti jo lämminkin.

Jotenkin viehättävä metroasema. Vois ottaa missioksi kuvata kaikki kauneimmat stopit.

Yksi kivoimmista baareista, joissa oon täällä vieraillut, Klunkenkranich Karl-Marx Strassella. Ensin pittää mennä ostoskeskukseen sisälle ja sieltä hissillä ylimpään kerrokseen, ylimmästä kerroksesta vielä ramppia pitkin katolle. Kolmen euron pääsymaksulla pääsee ihastelemaan näkymää Berliinin kattojen yllä, seuraamaan nousevia ja laskeutuvia lentokoneita sekä kuulemaan aivan hyvää musiikkia. Kuvasta tuli vähän kehno, kun unohdin kaivaa puhelimen aiemmin esillä, mutta tässä näkyvillä siis suuri kultainen lippu, joka heilui iltaansa viettävien yllä, kaunis auringonlasku sumuineen sekä ihmisiä kemutusmeiningeissä. 

Tänään aion mennä Teufelsbergiin tutkimaan Länsi-Saksaan jääneiden amerikkalaisten rakentamaa vakoilu- ja salakuuntelukeskusta sekä East Side Galleryyn ihastelemaan eri taiteilijoiden aikaansaannoksia.


Tschüss! Bis bald!

the day 9

Tähän väliin laitan vaan kasan random kuvia selityksineen. Ne ehkä kertoo mitä kaikkea tässä nyt on ollu meneillään. Tai ehkä oikeestaan vaan murto-osan siitä, mutta eniveis.

Pyöräilyretkellä pysähdyttiin katsomaan Potsdamin nähtävyyksiä. Tässä Schloss Sanssouci. Lisäksi juotiin kaljaa, syötiin jätskiä ja mä vahingossa vähän rikoin vuokrapyörää. koko kierroksen matkaksi joku arveli 45kilometriä, mutta minusta se oli höpöpuhetta. Ehkä 30 kilometria on lähempänä totuutta. Poltin mun hiusrajan ja tutustuin uusiin luokkakavereihin vähän paremmin.

Seikkailin Neuköllniin Flowmarktiin ja söin maailman kauneimmassa ravintolassa The Bowl Berlinissä. 

Nousin U-bahnista Weinmeister Strassella ja hukkasin itseni täyin. Samalla hetkellä, kun huomasin kevään, huomasin sen, että oon totaalisen eksynyt. Paniikki ei iskenyt ja lopulta suhteellisen tutut huuditkin löytyi. 

Mää osaan melkein jo liikkua U-bahneilla niinku aito Berlinerin konsanaan. Kuvata en osaa niinkään hyvästi.

Ihan vahingossa eksyin jonkun elokuvan tai TV-sarjan kuvauksien keskellä. Olisin halunnut mennä kuvailee lähemmäs, mutten kehdannut. Tästä syystä huono salakuva.

Tässä mää yhden vintage-liikkeen alakerrassa. Yritin etsiä muutamaa tiettyä paikkaa, eksyin (,koska miksikäs niitä osoitteita kannatas mihinkään ylös laittaa, kyllä mää sinne ossaan!) ja löysin sit muutaman muun ihan kivan kaupan.

Alexanderplatzilla kuvasin maailman kelloa, setää ja koiraa tekemässä temppuja sekä tätiä, joka höpötti kauheesti jotakin mikkiin. 

Aprillipäivä ja FH Potsdam

Tähän alkuun vielä kuvia keittiöstä, josta niin kovasti tykkään.

Tänään alkoi koulu. 

Osasin katsoa netistä milloin RE1 lähtee Zoologischer Gartenilta, mennä tottumuksesta oikeilla metroilla oikeelle asemalle, nousta oikeelle laiturille ja vieläpä oikeeseen junaan. Potsdamin Hauptbanhofilla en enää ymmärtänytkään kahvilatätin saksaa enkä englantia ja melkein alko kenkuttaa. Auringonpaisteessa hyppäsin kuitenkin tramiin, eikä enää voinut harmittaa.

Saavuin koululle 10 minuuttia ennen aloitusta ja säikähdin jo, että oonko myöhässä, kun merkitty huone näytti olevan täynnä jengiä. Sisään astuessa selvisi, että paikalla oli yksi itävaltalainen vaihtari ja loput olivat vaan tutoreita. Pitkähkön odottelun aikana alkoi melkein naurattaa, muiden saapumisen jälkeen naurattikin vähän. Suomalainen ja itävaltalainen on pikkusen etuajassa paikalla, että voi sitten huoletta ootella italialaisia, jotka on vähintään 10 minuuttia myöhässä. Eihän siinä. Cultural Managementin opinnot aloittaa mun lisäksi kolme henkilöä - tyttö Liettuasta, poika Kentuckystä ja britti, joka ei koskaan saapunut paikalle. Ehkä ensi viikolla tapaamme hänetkin.Yhteensä Designilla, Architecturilla ja Cultural Managementilla aloitti vajaa parikymmentä opiskelijaa. Suurin osa jengistä tosiaan oli italiasta, mutta lisäksi muutama tyttö oli Taiwanista, muutama lisää Itävallasta, yksi poika Ranskasta ja yksi tyttö oli Berliiniläinen.

Päivä meni joutuisasti - käytiin syömässä, kierrettiin kampusta ja juotiin kahvia. Lopuksi saatiin vielä tervetuliaislahjaksi kangaskassit. Kasseissa oli kaikenlaista Potsdamiin ja Berliiniin liittyvää sälää sekä ihan tavallista sälää. Omasta kassistani löysin mm. ilmaisen leffalipun, kengurun muotoisen pullonavaajan, pienen pingviini-pehmolelun ja kortsuja. 

Muita saavutuksia viimepäivinä ovat olleet peilin osto pelkkää Saksan kieltä hyväksikäyttäen (kun aloin eka puhua englantia, nosti kaupantäti kulmakarvojaan, heitti käden suulleen ja pyöritteli päätään.), uusien vansien hankkiminen ja outoihin sosiaalisiin tilanteisiin joutuminen. Kukaan ei aprillannut, mikä oli kyllä hauskinta hetkeen!

Kuvasin lenkillä kevään merkkejä ja hukkasin suunnan.