PRAHA JA MÜNCHEN

 Reissujuttuja viikkojen takaa. Tässä kun taas on ollut vähän kaikenlaista.

Niinkun kuvastakin saattaa päätellä, niin seuraavana matkakohteena oli Tsekki ja Praha.

Pyysin vinkkejä Prahaan Facebookissa ja mun postauksen nähtyään Alessia pyysi saada liittyä seuraan. Olin lähdössä matkaan itsekseni, joten matkaseuran saaminen ei ollut yhtään pöllömpi käänne. Varattiin Airbnb-asunto ja hypättiin RegioJetiin. RegioJetin busseissa jokaisella matkustajalla on oma näyttö ja mahdollisuus katsoa eri TV-sarjoja ja elokuvia tai kuunnella musiikkia taikka radiota koko matkan ajan. Lisäksi tarjolla oli ilmaista kahvia, teetä tai kaakaota. Viisi tuntia bussissa sujui hujauksessa ja yhtäkkiä oltiinkin toisessa maassa ja uudessa kaupungissa.

Halusin tottakai päästä näkemään John Lennon Wallin ja sinnehän me sitten suunnistettiin. 

Paripäiväinen retki Prahassa käytettiin nähtävyyksien tarkasteluun, tsekin kielen ihmettelyyn ja noh, kaljan juomiseen. Sain paljon vinkkejä Prahan matkaa varten, joten valittiin parhaat päältä ja harhailtiin pikkukujilla suositeltuja paikkoja etsien. Oli oikein hyvä reissu, sanon mä. Kikateltiin vaan Alessian kanssa koko matka ja tehtiin asioita, jotka tuntu sillä hetkellä hyvältä. Jos huvitti mennä kotiin, mentiin kotiin, mut jos huvitti lähtee kemuttaa, lähettiin kemuttaa. Ei ollut kiire mihinkään.

Käytiin The Guardianin huomiomalla Cross clubilla ja olihan se ihan älyttömän siisti paikka. Tässä kuva siis ulkoa, mutta antanee osviittaa siitä, minkä näköistä sisällä oli. (Yritin kovasti saada hyvää kuvaa myös sisältä, mutta onnistuin aikeissani surkeasti)

Metrolaiturilla

Tässä kuvia kerrostaloista jossain Prahan laitamilla.

Prahassa oli myös merkkivaateliikkeiden outlet, jonne halusin lähteä katsomaan uusia kenkiä. Alessia päätti jäädä kiertelemään kaupungissa, joten lähdin taittamaan matkaa yksin. Katsoin tarkasti reitin google mapsista, mutta tietenkin hyppäsin yhdessä kohtaa väärään bussiin. Tai siis bussilinjahan oli aivan oikea, suunta vain vastakkainen. Tajusin mokan vasta noin puolen tunnin ajelun jälkeen ja hyppäsin kyydistä keskellä jotain laitakaupunkialuetta. Ympärillä ei ollut mitään tai ketään. Hetken meinas keljuttaa, mutta sitten päädyin vaan naureskelemaan tyhmyydelleni. Yhden bussiin juoksuyrityksen ja 20 minuutin odottelun jälkeen pääsin palaamaan takaisin jo lopulta sinne Outletiinkin. Eihän sieltä tietenkään mitään kenkiä löytynyt, mutta olipahan taas reissu. Ihan vaan keljuillakseni kohtalolle matkustin takaisin ilman lippua ja vastoin kaikkia luonnonlakeja ja odotuksia kukaan ei kyselly sen perään. Kotimatkalla nukuttiin Alessian kanssa vieretysten melkein koko matka Berliiniin asti.

IFAT2016 -messut Münchenissä. 

Prahan reissun jälkeen olin Berliinissä puolitoista päivää ja sit lähdinkin moikkaamaan Isosisko-Iidaa Müncheniin. Kevyet seittemän tuntia bussissa ja sitten harhailua hotellia etsiessä. Lopulta saavuin Google Mapsin ohjaamaan paikkaan, siirryin toiseen kerrokseen ja koputin huoneen 205 oveen. Odottelin, mutta vastausta ei kuulunut. Soitin Iidalle. Se sanoi, että ei ollut kuullut koputuksia, mutta lupasi tulla avaamaan. Hetken kuluttua puhelun toisesta päästä alkoi kuulua naurua. Iida oli oman huoneensa ulkopuolella käytävässä ja meiksi siis jossain aivan väärässä hotellissa. Onneksi mun häiriköimän huoneen asukas oli jossain muualla kuin kotona, joten epämukavilta keskusteluilta vältyttiin. Toinen onni oli se, että oikea hotelli oli onneksi melkein kivenheiton päässä. Miksi, oi miksi yhdessä kaupungissa pitää olla kaksi samannimistä hotellia, jotka sekoittaa myös googlemapsin?

Münchenissä vietin kaksi päivää kierrellen ja katsellen. Pääsin osallistumaan IFAT2016 -messuille ja näkemään messu- ja kongressikeskuksen, joka on noin 4 kertaa Paviljongin kokoinen. Oli huippua nähdä Isosisko-Iidaa ja vaan viettää iltaa hotellihuoneessa juoden viiniä ja syöden suklaata. Koko miniloman ajan kamppailin kuitenkin kahden vaihtoehdon välillä: jatkaisinko perjantaina kohti Itävaltaa ja Wieniä vai palaisinko Berliiniin ja kemuttaisin Torsstrassen festareilla italialaiskamujen kanssa. Väsymystilat ja fakta, etten omistanut enää yhtäkään puhdasta vaatekappaletta,  saivat mut lopulta palaamaan takaisin Berliiniin. Kotimatka kesti tällä kertaa tunnin verran ylimääräistä, kun autobahn oli joltain osin korjauksessa ja jouduttiin ajelemaan pikkuteitä pohjoiseen. Eipä vituttanu ei, kun tuli nälkä ja vesi loppui ja ilmastointi ei toiminut ja Wifi oli muka "Erittäin vahva", muttei koskaan yhdistänyt. Onneksi kotona oli taas kaikki hyvin.

Viime aikoina

 

Kylläpäs aika onkin rientänyt. Tämä kirjoitus on ollut luonnoksissa varmaan kuukauden päivät jo keskeneräisenä ja täynnä random kuvia kaikkialta. Tässä siis taas kuvia sieltä ja täältä.

Pauliina Puranen kävi siis kyläilemässä (kuukausi?) sitten ja me kemuteltiin koko neljäpäiväinen vierailu putkeen, kateltiin nähtävyyksiä ja syötiin karkkeja. Ensiksi kuvia siis niiltä hetkiltä

Lavastettu kuva mojitoista ja karamellipussista. Yritettiin saada huonossa valaistuksessa tumblr-tyyppistä heruttelukuvaa, mutta ihan ei lähteny putkeen se homma. Onneksi mojitot ja karamellit oli sentään hyviä.

Tässä kuvassa herättiin siihen todellisuuteen, että koko homma on vaa lähtenyt lapasesta. Palattiin Wilden Renatesta aamuauringon paisteessa ja sit oli vaan lyhkästen unien jälkeen pakko jatkaa.

Tässä vielä molempien fiilikset vierailusta.

Pauliina lähti sunnuntaina illalla joskus yhdentoista aikoihin ja meikkis palasi kotiin pakkailemaan, koska seuraavana päivänä oli het aamusta lähtö Amsterdamiin. Herätys oli painajaismainen, mutta ehdin kuin ehdinkin junaan. Syy Amsterdamin reissulle oli siis Local Heroes -kurssi, joka järjestettiin yhteistyössä Hogeschool van Amsterdamin kanssa. Hollantilaiset opiskelijat suunnittelivat meille viisipäiväisen ohjelman sankaruuteen liittyen Amsterdamissa ja me puolestamme teimme saman Berliinissä.

Ihana kattoterassi Amsterdamissa. Taivas oli purppura ja vaaleanpunainen, ilma lämmin ja tunnelma odottava.

Taisin ehkä hitusen ihastua kanaaleihin, asuntolaivoihin, ihaniin kerrostaloihin ja pyöräilykulttuuriin. 

Koska oltiin Amsterdamissa, piti tottakai juoda Heineken olutta. Tämä kuva siis piknikiltä jostain puistosta. Syötiin paljon hummusta, vihanneksia ja mansikoita.

Eräs ryhmä oli järjestänyt scavenger huntin ja yhtenä stoppina oli EYE elokuvamuseo, jonka alakerrasta löytyi muutaman ihmisen elokuvateattereita ja ihan älyttömän siisti näyttely. Olisin voinut viettää koko päivän tuolla. 

Tässä kuva parkkihallin alle rakennetusta baarista. Tämän jälkeen jatkettiin Sugar Factoryyn, jonne Sanne oli neuvotellut meidän kaikkien nimet listalle. Paulalla oli mukana vihreää vartalomaalia, joten tottakai jokainen meistä sai omanlaisen sotamaalauksen. DJ:n lisäksi lavalla oli koko illan trumpetisti, joka improsi konemusiikin päälle omiaan. Lisäksi klubin työntekijät kulkivat juhlivan kansan keskellä jakaen mehujäitä. Taisin syyä kolme.Yksi Zinan kaveri, Jan nimeltään, intoutui tanssimaan mun kanssa niin, että meinasi tukka irrota. Heiluttin ja huidottiin koko yö tanssilattialla muita tönien. Nauroin koko yön.

Kaiken kaikkiaan viikko Amsterdamissa oli virkistävä ja viihdyttävä. Näin, koin, nauroin, ärsyynnyin, pyöräilin ja opin. On olo, että sinne tulee palata vielä näkemään loputkin.

Tässä kuva vielä kotimatkalta. Oon aivan ihastunut tuuliturbiineihin. 

Pää on aivan täynnä koko ajan ja tuntuu, että on hankalampi kirjoittaa, kun on niin paljon sanottavaa. Ajattelin kuitenkin hitaasti mutta varmasti alkaa tyhjentämään mun mieltä tänne aktiivisemmin, ehkä se auttaa ymmärtämään kaiken mitä täällä on oikein meneillään. Berliinissähän on nimittäin koko ajan kaikenlaista meneillään. Mun elämässä esimerkiksi pientä panikointia syksyn ja tulevan suhteen. Kummastakaan ei nimittäin tällä hetkellä ole minkäänlaista varmuutta. En omista kotia tai suunnitelmia, mutta uskon kaiken ehkä sujuvan tavalla tai toisella. Kahden viikon päästä mulla on harkkahaastattelu skypen välityksellä Helsinkiin. Pitäkää peukkuja!

Nii mitäs mä täällä opiskelenkaan

Noniin.

Oonhan mä täällä tehnyt tosiaan muutakin kun riekkunut ja rellestänyt. Nimittäin käynyt kouluakin. Vähän tämä opiskelu tuntuu pelkältä leikkimiseltä, mutta suoraan sanoen ei haittaa ollenkaan. Kurssien aiheet on hupsuja ja suurimmaksi osaksi riittää, että ilmestyy paikalle oikeeseen aikaan oikeana päivänä. Mut jos koulun logossa on hymiö, ei ehkä odottaisikaan mitään hullua pänttäämislukukautta.

Meillä on tämän lukukauden aikana neljä erilaista opintojaksoa: INSIGHT - about collections, collectors and museums, Discover cultures, Local Heros ja German polity and culture.

Mr. Bienertin museokurssi on sinänsä aivan mielenkiintoinen. Tunneilla puhutaan muun muassa museoiden merkityksestä nykymaailmassa. Mr. Bienertin luennointityyli ei vain ehkä ihan ole parhaimmasta päästä, joten kerran jos toisenkin olen meinannut hänen puhuessaan nukahtaa. Onneksi vielä oon saanu avattua silmät ennen pään pöytään kolahtamista.

Discover Cultures on Mr. Andreaksen kurssi ja sen aikana on tarkoitus tutustua eri maiden kulttuureihin ja vierailla mielenkiintoisissa paikoissa. Toistaiseksi en ole saanut vielä kunnollista kuvaa professorista saati kurssista, mutta so far ihan hauskaa. Viimeksi Sabina piti esitelmän Israelilaisesta nykytanssista ja sitten sitä kans tanssittiin.

Local Heroes on yllättäen kurssi paikallisista sankareista ja sankaruudesta ylipäätään. Mr. Voelsken on kovin epävarma omasta englannistaan, mutta onneksi Tillmannille, avustavalle professorille, englanti ei tuota ongelmia. Kurssi suoritetaan yhteistyössä Amsterdamin ammattikorkean kulttuurituotannon opiskelijoiden kanssa ja tästä syystä me oltiin kaksi viikkoa sitten Amsterdamissa viikko ja huomenna tänne Berliinin sykkeeseen pamahtaa sitten muutama kymmen hollantilaisia opiskelijoita. Tarkoitus on siis luoda ja järjestää mielenkiintoinen, siisti, älytön, sankaruuteen liittyvä ohjelma viidelle päivälle vierailevalle opiskelijaporukalle. Amsterdamissa me esimerkiksi päästiin vierailemaan FABCity kampuksella (http://europebypeople.nl/fabcity-2) ja osallistumaan erilaisiin keskustelutilaisuuksiin maailman nykytilanteesta ja kaupunkirakenteista.(Vikaksi mainitussa eräs luennoitsija oli joku proffa Aalto yliopistolta ja everiting hi seid was in rälli inglish. Ai was not sou pliisd.)

Viimeisimpänä kursseista meillä alkoi German polity and culture, jota on vain joka toinen viikko. Mr. Hanfin kurssi on mielenkiintoinen, sisältää paljon ekskursioita ja kiinnostavia puheenaiheita. Lukukauden aikana tullaan vierailemaan ainakin Reichstagissa ja hylätyillä U-bahn asemilla. Näitä juttuja ootan kyllä innolla. 

Sellaisia koulujuttuja täällä siis kaiken tän kemutuksen ja hölmöilyn seassa. Vielä en oo aivan täysin hukkunut tähän tapahtumien ja siistien juttujen yltäkylläisyyteen, vaan ainakin tähän asti noi opiskeluhommat on pitäneet pinnalla. 

Moi!

KUUKAUSI 1

Oon aloittanut noin tuhat kirjoitusta, mutta en oo saattanut loppuun niistä vielä yhtäkään. Niinpä tässä nyt kuva- ja ajatusoksennus kaikesta mitä täällä onkaan taas ollut meneillään. On aivan älytöntä ajatella, että oon viettänyt Berliinissä jo yhden neljäsosan koko vaihtoajastani. Noin 30 päivän aikana on ehtinyt tapahtua aivan mahdottomasti.

Sain pissatulehduksen, enkä meinannut saada siihen apua, kun terveyskeskuksen infotäti ei ymmärtänyt mua. Onneksi toinen asiakas, myöskin englantia puhumaton nainen, päätti, että mun on saatava nähdä lääkäri, otti mut käsikynkkään ja löysi kuin löysikin henkilön, joka englanniksi osasi neuvoa mut oikeaan paikkaan. Antibiootit saatiin ja tulehdus parantui.

Kävin luonnontieteellisessä museossa katsomassa dinosaurusnäyttelyä ja hämmästelemässä ihmisen pienuutta. Seuraavalla kerralla aion kyllä mennä myös siihen luonnontieteelliseen museoon, jossa on näytillä epämuodostuneita sikiöitä. Ajatus on samaan aikaan houkutteleva, kuumottava ja pelottava. On siis ehdottomasti nähtävä se omin silmin.

Kuvia kattojen yltä ja alta.

  

 Minun Berliinin lemppareita on kyllä isot ulkoilmakirpparit sekä vintage- ja second hand -liikkeet. Niitä on miljoonasti, eikä koskaan tiiä mitä vastaan sattuu tulemaan. ¨

Tämä kuva on kivasta baarista Neuköllnistä.

 Ainut huono puoli täällä klubeissa ja baareissa on se, että kaikkialla on sallittua tupakoida. Ulkona vietetyn illan ja yön jälkeen vaatteet täytyy joko pestä tai tuulettaa kunnolla, koska muuten niitä ei voi käyttää enää ollenkaan. 

Lisäksi ehdin jo vieraila Oranienburgissa sijaitsevalla Sachsenhausenin keskitysleirillä. Alueena leiri on ollut aika pieni, mutta siellä on mestattu kymmeniä tuhansia natsien vastustajia ja juutalaisia. Vaikka keskitysleirin tunnelma sai aikaan puistatuksia ja ahdistusta, aion silti vaihtoni aikana vierailla myös Auschwitzissa ja Birkenaussa. 

Työ tekee vapaaksi

Vappuviikonloppu alkoi vierailulla yhdessä kivassa baarissa. Palailin kotiin joskus kolmen aikoihin aamuyöllä ja näin eteisessä taskulampun valoa. Ehdin jo vähän säikähtää, mutta onneksi se olikin vain Kämppis-Petja tekemässä lähtöä klubille. Se kysyi mua mukaan ja hetken mielijohteesta päätin liittyä sen seuraan. Yö venyikin aamuun saakka ja kotiin palailtiin joskus 11 jälkeen aamulla. Vapunaaton vietinkin tämän vuoden ensimmäistä darraa potien ja nukkuen. Great success!

Pahasta olosta selvittyäni löysin laukustani avaimen, jonka alkuperästä ei ollut mitään hajua. Pieni avain, joka ei kuulunut kotona mihinkään, eikä varmasti ollut vahingossa tarttunut mistään matkaan. Petja onneksi virkisti mun muistia ja kertoi mun ensin heitelleen vähän kolikoita sinne sun tänne(niitä kerääntyy tässä käteismaksumaailmassa ihan älyttömästi) ja keränneen niitä lattialta "I have much gold!" -tyylisesti molempiin kämmeniini (How I met your mother -tietäjät tietää) ja lopulta kolikoita etsiessäni olin siis löytänyt lattialta myös avaimen, jonka sit olin päättänyt innostuksissani ottaa mukaani. Jes. 

Raitasukka pääsi onneksi iskän olkapäille turvaan ihmismassalta.
Dinosaurusta pakoon olikin vähän vaikeampi päästä.

Tässä kuvassa näemme vappumeininkejä Kreuzbergistä. Kadut oli tupaten täynnä jengiä, ruoka- ja juomakojuista myytiin virvokkeita ja musiikki pauhas. Jonkun rokkilavan bassot kuului jo monta korttelia ennen tapahtumapaikkaa. Ihmiset hymyili ja meno oli vapautunutta ja iloista. Sit alkoikin tapahtua.

Vappu on Saksassa perinteinen ajankohta suurille mielenosoituksille ja äärioikeiston sekä -vasemmiston yhteenotoille. Tämän sain kuulla siis just ennen kuin näin kymmenittäin(ellei jopa sadoittain) poliisiautoja, sadoittain poliiseja - osa mellakkavarusteissa ja osa ihan perinteisessä poliisin virka-asussa, peräkkäin ainakin kolme suljettua U-bahn asemaa mellakka-aitojen ja vartijoiden ympäröimänä sekä ambulansseja ja paloautoja valmiina toimintaan. Jäätin seuraamaan mielenosoitusmarssia vähän kauempaa ja nähtiin, kuinka jengi heitteli pulloja ja pieniä "pommeja" (termistö hallussa, mutta eniveis paukahteli välillä lujaakin) kohti marssijoita, poliiseja ja toisellla puolella olevaa porukkaa. Yhtäkkiä huomattiin vaan, kuinka ihmiset alkavat juosta kohti meitä, ikäänkuin paeten jotain. Koska ei nähty jahtaajia, otettiin Margon ja Stefanien kanssa toisiamme käsistä kiinni ja lähdettiin kans juoksemaan karkuun. Juostiin hetki ja käännyttiin katsomaan, että ketä me oikein paetaan. Takaa tuli vaan lisää ihmisiä juoksuaskelin ja heidän perässään poliiseja kymmenittäin hyökkäysasemissa. Jatkettiin juoksua, koska aluksi näytti, että sinivuokot ottaa kiinni summanmutikassa kenet vaan saavat ja nähtiinkin, kun viidentoista poliisin joukko pisti yhden pojan kenttään, raudoitti sen ja otti mukaansa. Stefanie jutteli vieressä seuranneiden saksalaisten kanssa aiheesta ja kuulemma kiinniotettu poika oli heitellyt pulloja ja häirinnyt vappumeininkejä. Niinpä poliisit sitten päättivät näyttää koko juhlakansalle, että näin käy jos alkaa ryttyillä. 

Hyvä vapu ja hyvä meno!

Kuvassa Stefanie, Margo ja mä, sekä yritys ikuistaa Alexanderplatzin ihanat valot.

Että sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Ylihuomenna mun luokse saapuu Pauliina ja sitten varmaan koko homma lähtee ihan lapasesta. Katotaan mitenkä käy.

Heipat vaan teille, kyllä mää täällä vielä oon!

Tähän mennessä olen oppinut muun muassa, että..

... on mahdollista olla kokonaan mahtumatta julkisiin liikennevälineisiin. Muista siis olla tarkkana, ettet jää laiturille. (On myös mahdollista epähuomiossa hypätä väärään suuntaan menevään junaan tai ihan kokonaan väärän linjan U-bahniin. Kaverit kerto...)

... on oikeasti S-bahnin tai U-bahnin kuskista ja ajotavasta riippuvaista, meinaako lentää raiteiden mutkissa turvalleen vai saako pidettyä tasapainon. (Note to self: älä luota itseesi liikaa, vaan pidä aina jostain kiinni julkisilla matkatessasi. Muuten saatat taklata esimerkiksi nuoren pojan, lyhyen italialaismiehen tai heiveröisen mummon.)

... aina jossain on jotain meneillään. Tää kaupunki on sellainen, että täytyy vain tietää minne on menossa ja voi olla menossa ihan koko ajan.

... täällä aikakäsitys on hieman erilainen. Siinä missä suomalaiset nousee ylös ennen kahdeksaa, syö lounaan  yhdentoista ja yhden välillä, päivällisen viiden-kuuden maissa ja ryhtyy unihommiin kymmenen jälkeen, saksalaiset tekevät kaiken muutamaa tuntia myöhemmin. Yöhönkään ei lähdetä ennen kuin vasta puolenyön aikoihin tai sen jälkeen.

... älä heipata ketään virallisesti. Kukaan ei sano Auf Wiedersehen tai Tschüss. Kaikki huikkaa vaan Ciao, kun ne poistuu paikalta.

... jos haluat tehdä ostoksesi halvasti, vieraile suosiolla Lidlissä. Esimerkiksi Kaiser'sissa, Biomarktissa, Bio Companylla, dm:ssä ja Veganzissa saattaa ihan vahingossakin kuluttaa kauheesti rahaa. (Kasvis- ja vegaanituotteiden valikoima on varsin kattava, joten ihan huomaamattaankin saattaa kasata ostoskorin kokeiluhalupäissään täyteen.)

... täällä ei tarvitse jännittää ravintolaan astuessaan, että löytyyköhän nyt mulle jotain syötävää. Joka paikassa on huomioitu kasvissyöjät jollain tapaa ja useimmissa paikoissa on tarjolla myös vegaanisia vaihtoehtoja.

... ei haittaa, jos et ymmärrä ylimääräisiä kuulutuksia juna- tai metroasemilla. Ne on kuulemma saksalaisillekin vähän hepreaa välillä.

... ei kannata edes yrittää ymmärtää saksalaista kierrätyssyteemiä. Sen kuin tekee niinkuin oheissa käsketään, ymmärrys tulee varmaan sitten joskus myöhemmin.

... ketään ei kiinnosta, jos vastaan kävelee nais- tai miespari käsi kädessä, mies pukeutuneena mekkoon ja korkoihin, ihminen kasvoillaan normaalista poikkeava ehostus tai henkilö, jolla on päällään jotain muuta kuin farkut ja T-paita.  Täällä jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, eikä kukaan jää vilkuilemaan taakseen tai kommentoi asiaa päin naamaa, kuten yhdessä nimeltä mainitsemattomassa Suomessa on tapana. (Aija sai silloin jos kommentin tyyliin "MITÄ VITTUA SULLA ON JALASSA?", kun se käveli Kilpisenkadulla vaaleanpunaisissa haisaappaissa....)

... aina on ihan hyvä aika juoda kaljaa.

Tänäänkin ajattelin syödä päivälliseksi karkkia

(Tämä piti kirjoittaa jo eilen, mutta unohdin julkaisun, niin jutut on vähän jälkijunassa.)

Heippahei,

täällä mää vaan taas. On maanantainen aamu ja aloittelen kolmatta viikkoa Berliinissä.
Oon elänyt pitkälti hyvällä ruoalla ja Katjes -vegaanilakritsilla sekä noh, kaljalla, niinkuin täällä on kovasti tapana. Oon ehtinyt hämääntyä paikallisen oikeistoporukan mielenosoituksesta ja sen vaikutuksista, vierailla elokuvamuseossa, jutella paljon erilaisille ihmisille ja vähän juhliakin.

Myös tätäkin kirjoitusta kuvittavat random otokset kuluneilta päiviltä

Oikeustalo kotihuudeilla. 

Puissa alkaa ihan tosissaan olla jo lehtiä.

Hieman huterana aamuna jalat lähti viemään kaupoille. Kävin ostamassa vadelmia ja mansikoita ja noh, Katjes-lakuja. 

Perjantaina vierailin ESN kemuissa Potsdamissa. Ensin matkasin jonnekin opiskelija-asuntola-alueelle, missä Erasmus-opiskelijat aloittelivat iltaa. Höpöteltiin venäläisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa ja kikateltiin hupsulle ilmapiirille. Heidän lähdettyään istuttiin Dianan kanssa penkillä kaksin ja syötiin sipsiä. Siinä meillä sosiaaliset ja innokkaat vaihtarit. Lopulta siirryttiin Waschhausiin - kemutusmestaan, jossa soi hitit vuosikymmenten takaa. Juttelin saksalaisen pojan kanssa, joka suomalaisuudestani kuultuaan innostui kovasti. Hän alkoi paasata suomalaisesta tangosta ja vaati saada tanssia kanssani. Mullahan ei ole mitään hajua siitä, mitä suomalainen tango on ja kuinka se eroaa muista maailman tangoista, mutta sitähän me sitten vaan tanssittiin. Tai siis se poika tanssi ja mää kikatellen yritin pysyä perässä. 

Tässä vähän väsynyt matkalainen Potsdamin ESN kemuista kotiin suuntaamassa. Meinasin nukahtaa sekä S-bahniin, bussiin että U-bahniin. Olispas ollutkin hauska herätä jostain laitakyliltä. Onneksi silmät pysy auki ja kotiinkin pääsin.

Täällä jo kukatkin kukkii. Kohta on varmasti jo lämminkin.

Jotenkin viehättävä metroasema. Vois ottaa missioksi kuvata kaikki kauneimmat stopit.

Yksi kivoimmista baareista, joissa oon täällä vieraillut, Klunkenkranich Karl-Marx Strassella. Ensin pittää mennä ostoskeskukseen sisälle ja sieltä hissillä ylimpään kerrokseen, ylimmästä kerroksesta vielä ramppia pitkin katolle. Kolmen euron pääsymaksulla pääsee ihastelemaan näkymää Berliinin kattojen yllä, seuraamaan nousevia ja laskeutuvia lentokoneita sekä kuulemaan aivan hyvää musiikkia. Kuvasta tuli vähän kehno, kun unohdin kaivaa puhelimen aiemmin esillä, mutta tässä näkyvillä siis suuri kultainen lippu, joka heilui iltaansa viettävien yllä, kaunis auringonlasku sumuineen sekä ihmisiä kemutusmeiningeissä. 

Tänään aion mennä Teufelsbergiin tutkimaan Länsi-Saksaan jääneiden amerikkalaisten rakentamaa vakoilu- ja salakuuntelukeskusta sekä East Side Galleryyn ihastelemaan eri taiteilijoiden aikaansaannoksia.


Tschüss! Bis bald!

the day 9

Tähän väliin laitan vaan kasan random kuvia selityksineen. Ne ehkä kertoo mitä kaikkea tässä nyt on ollu meneillään. Tai ehkä oikeestaan vaan murto-osan siitä, mutta eniveis.

Pyöräilyretkellä pysähdyttiin katsomaan Potsdamin nähtävyyksiä. Tässä Schloss Sanssouci. Lisäksi juotiin kaljaa, syötiin jätskiä ja mä vahingossa vähän rikoin vuokrapyörää. koko kierroksen matkaksi joku arveli 45kilometriä, mutta minusta se oli höpöpuhetta. Ehkä 30 kilometria on lähempänä totuutta. Poltin mun hiusrajan ja tutustuin uusiin luokkakavereihin vähän paremmin.

Seikkailin Neuköllniin Flowmarktiin ja söin maailman kauneimmassa ravintolassa The Bowl Berlinissä. 

Nousin U-bahnista Weinmeister Strassella ja hukkasin itseni täyin. Samalla hetkellä, kun huomasin kevään, huomasin sen, että oon totaalisen eksynyt. Paniikki ei iskenyt ja lopulta suhteellisen tutut huuditkin löytyi. 

Mää osaan melkein jo liikkua U-bahneilla niinku aito Berlinerin konsanaan. Kuvata en osaa niinkään hyvästi.

Ihan vahingossa eksyin jonkun elokuvan tai TV-sarjan kuvauksien keskellä. Olisin halunnut mennä kuvailee lähemmäs, mutten kehdannut. Tästä syystä huono salakuva.

Tässä mää yhden vintage-liikkeen alakerrassa. Yritin etsiä muutamaa tiettyä paikkaa, eksyin (,koska miksikäs niitä osoitteita kannatas mihinkään ylös laittaa, kyllä mää sinne ossaan!) ja löysin sit muutaman muun ihan kivan kaupan.

Alexanderplatzilla kuvasin maailman kelloa, setää ja koiraa tekemässä temppuja sekä tätiä, joka höpötti kauheesti jotakin mikkiin.